-
Talvella Ylläksellä: pakkastalven aktiviteetit aktiivilomalle
Pakkastalvi on taikaa kaikille aisteille ja nimensä mukaan kovimpien pakkasten aika. Pakkasasteet huurruttavat kasvot, puut ja ikkunat taianomaiseen peitteeseen. Kaamoksen taituttua päiväkin alkaa pitenemään ja antaa tilaa aktiivisuudelle. Vaikka valo lisääntyy, varsinkin vielä tammikuussa aikataulu kannattaa suunnitella sen mukaan, että mitä haluat nähdä. Poimi tästä talvivinkit talteen!
-
Minun unelmakarttani 2022
Lisäsin pikaohjeet Instagramissa kartan tekoon ja siihen liittyvän kyselyn perusteella teitä kiinnostaa tietää mitä unelmia minulla seuraavalle vuodelle on, joten avaan niitä mielelläni. Tein siis tänäkin vuonna unelmakartan tulevalle vuodelle ja samalla hieman päivitin kymmenen vuoden karttaani. Tämän vuoden kartassa suurimpia teemoja ovat luonto, rakkaus, hyvinvointi sekä OMA PAIKKA! Avaan näitä kutakin erikseen oman otsikkonsa alla, mutta kaikki nämä nivoutuvat minusta mukavasti toisiinsa. Tässäpä siis Minun unelmakarttani 2022!
-
Unelmat todeksi: tee itsellesi unelmakartta
Unelmakartta visualisoi sen, missä haluaisit olla esimerkiksi vuoden päästä. Se pyrkii ilmaisemaan ajatuksesi tavoitetilanteesta mahdollisimman inspiroivasti ja selkeästi, jotta muistat helposti, mitä kohden olet menossa. Valitsemasi tavoitetilaa havainnollistavat kuvat ja sanat auttavat ponnistelemaan unelmaasi kohden. Tavoitteesi muistuvat mieleesi aina kun katselet karttaasi ja näin pystyt myös puntaroimaan arkisia valintojasi unelmiisi nähden. Kartta on hyvä olla näkyvillä, jotta imet siitä inspiraatiota ja motivaatiota päivittäin. Katso tästä Unelmat todeksi: tee itsellesi unelmakartta -artikkelista miten unelmakartta tehdään.