Elämä Lapissa: 8 kk Äkäslompolossa

Muutin Äkäslompoloon virallisesti kahdeksan kuukautta sitten, elokuun 1. päivä 2020. Jostain syystä en ole aiemmin saanut kirjoitettua ”kuulumisia” varsinaisesta lappielämästä, vaikka muita kirjoituksia on tullutkin työstettyä. Toki olen päivittänyt Instagramia ja sieltä on ehkä välittynyt tuntemuksia kuvien kautta, ainakin toivon niin. Luvassa siis VIHDOIN päivitystä, tässä Elämä Lapissa: 8 kk Äkäslompolossa -kirjoituksessa!

Elämää hetkessä

Luulen, että minulla on ollut niin kiire elää jokaista päivää, että en ole ehtinyt pysähtyä ja työstää ajatuksiani kirjoitukseksi. Eläminen täydellä sydämellä ja tässä hetkessä ovat minulle rakkaita Lappi-teemoja. Vuodenaikojen jatkuva vaihtuminen luo tälle mainiot asetelmat, sillä koko ajan on uutta koettavaa ja nähtävää. On jopa hieman ”kiire” nauttia muuttuvasta ympäristöstä. Elämä Lapissa ei todellakaan ole tylsää.

Jatkuva liike on kuitenkin asioiden kirkastamisen kannalta haastavaa. Pitäisi ehtiä kysyä itseltä, että mitä kuuluu ja mitä haluan elämältä. Sitä silmällä pitäen, kirjoitan päiväkirjaani ja nyt alkuvuoden aikana olen myös saanut oppia uusia tekniikoita reflektoimisen tueksi. Voin kertoa niistä myöhemmin, jos ne kiinnostavat.

Kuten sanottu, tykkään pohtia asioita ja päässäni käy jatkuva kuhina. Olen siis pohtinut näitä tämän kirjoituksen asioita jo aiemmin, mutta nyt – pääsiäisvapaiden kunniaksi – otin tehtäväkseni kirjoittaa karkailevat ajatukseni tekstiksi. Elämä Lapissa: 8 kk Äkäslompolossa avaa mietteitäni kuluneesta syksystä ja talvesta.

Arki on asettunut uomiinsa

Aika on kulunut hujauksessa ja viikko pyörii melko hyvällä rutiinilla. Teemme edelleen isot padat ruokaa ja syömme niistä monta päivää, säästymme pahimmilta nälkäkiukuilta. Talvipakkasilla ei viitsi lähteä lounaalle ulos, jos autoa pitäisi lämmittää pelkästään sitä varten. Kotilounaat ovat vakiintunut käytäntö. Noin kerran viikossa tilaamme noutoruokaa tai käymme latukahvilassa, pitäähän paikallisia tukea (ja mahaan saada munkkia).

Harrastuksia löytyy sekä kotoa että sen ulkopuolelta. Kodin ulkopuolisina harrastuksina lasten liikuntakerhon apuopena toimiminen, aikuisten reenirinki ja avantouinti. ”Pakollisiin” menoihin kuluu kolme-neljä tuntia viikossa ja ulkoiluun toinen mokoma. Moni ilta kuluu käveleskellessä ja riippuen työpäivien kestosta sekä intensiivisyydestä, ulkoilua kertyy myös lounastauon tai kahvitauon yhteydessä.

Iltaisin puuhastelemme Paavon kanssa kaikkea askartelusta ideointiin. Olemme tehneet yhdessä kuivalihaa, lapinrumpuja, ”poronappeja” ja vaikka mitä. Lumityötkin voivat olla yllättävän hauskaa yhdessä tekemistä. On kiva tehdä asioita käsillä ja vielä niin, että siitä on hyötyä. Elämä Lapissa on hyvin maanläheistä, puuhakasta perusarkea.

Viikonloppuisin teen retkiä luontoon, kuvailen ja kirjoitan blogia. Jos töissä on hektistä, blogi jää vähemmälle, mutta kuvia ja ideoita kertyy aina. Ne kun ehtisi jalostaa postauksiksi.

Välillä ehdin katsella myös töllöä: seuraan ensin Netflixin kodinjärjestelyohjelmia, sitten järjestelen kotia ja sen jälkeen palaan Netflixiin, jonkun muun sarjan pariin. Meidän tapauksessa koti on tullut ”annettuna”, joten tekemistä riittäisi.

Talosta tuli koti

Joitakin kodintekstiilejä on tullut hankittua, mutta esimerkiksi verhot vielä(kin) puuttuvat. Olohuone näyttää välillä nikkarointipajalta, kun säilytyskalusteita uupuu. Vaikka asiat eivät ehkä olekaan aivan järjestyksessä, talo tuntuu kodilta. Meillä on tilaa temmeltää, ehkä hieman liikaakin – ottaen huomioon, että talon lisäksi tilaan kuuluu piharakennuksia. Pitäisi olla paljon aikaa, jotta asiat saisi toimimaan, mutta hiljaa hyvä tulee.

Lappielämän piti olla väliaikainen ratkaisu ja siksi omia tavaroitani täällä on vain vähän, se mitä farmariautoon elokuussa mahtui. Toin lähinnä vaatteita, peiton ja tyynyn, kahvinkeittimen, muuta elektroniikkaa, orkideat sekä leipälautasia. Ei siis hirveän paljon. Vähällä on tultu toimeen tähän saakka.

Asia, jota olen eniten kaivannut, on askartelulaatikko – tussit, kynät, paperit ja koristeet ynnä muut. Välillä pitäisi olla tutut tavarat käsillä, inspiraation iskiessä. Onneksi bongattiin Kolarista liike, joka myy askartelutarvikkeita, joten sinne voisi tehdä joku päivä ostosreissun. Toki ”roskastakin” saa askarreltua, kuten Scrapmas-kalenteri osoitti.

Myös lisää astioita kaipaisin, maljakkoa myöden. Tykkään kauniista kattauksista ja siitä, että tarpeeseen sopivia astioita ja välineitä löytyy, näitähän minulla on yllin kyllin muuttolaatikoissa etelässä. Nyt täällä pohjoisessa ei ole muun muassa sähkövatkainta ja omistamme yhden ainoan isomman kulhon. Yhden lautasenkin rikoimme juuri eli nyt on tultava toimeen viidellä. Elämä näyttää jatkuvan pohjoisessa, joten ehkäpä asialle olisi aika tehdä jotain.

Tavarat eivät tee kotia, mutta toki muutamat henkilökohtaiset esineet auttavat tuntemaan olonsa kotoisaksi. Tällä hetkellä kotona on hyvä ja ”turvallinen” olla, se muokkautuu enemmän meidän näköiseksi joka kuukausi, jonka täällä vietämme. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olisi sääli, jos täältä joutuisi lähtemään. Se on jo hyvän kodin merkki.

Valikoima ohjaa valintoja

Ruokahuolto pelaa ylipäätään kotikeittiön, ravintoloiden sekä Jounin kaupan osalta edelleen mukavasti. Tarjontaa ja valikoimaa kylällä riittää ruoassa. Eipä ole kovin montaa kertaa tullut mielitekoa, jota ei olisi paikallisesti voinut täyttää. Sushiakin olisi saatavilla, mutta harvoin sitä tulee ostettua. Intialainen ja nepalilainen puuttuvat – sitä on kerran tai kaksi tehnyt mieli. Toki voisin hieman haastaa itseäni kokkina ja tämäkin korjaantuisi.

Vaatteet ovat vaihtuneet farkuista verkkareihin ja mukavampiin vaatteisiin (kuten ehkä kaikilla vuonna 2020). Ulkoilu- ja urheiluvaatteet ovat olleet kovalla käytöllä ja muutamia hankintoja pitäisi tehdä, jotta lisääntynyt ulkoilu sujuisi entistä paremmin. Tätä kampetta on onneksi hyvin saatavilla myös kylän urheiluliikkeistä ja muun muassa avantokengät on tullut hankittua paikallisesti.

Muissa hankinnoissa valikoima kyllä tulee vastaan – kotiin hankittavien asioiden löytäminen kylältä on usein haastavaa ja osittain myös siksi meiltä puuttuu ne verhot sekä muuta kodin somistusta. ”Normivaatteita” en ole ostanut yli vuoteen, ei tosin ole ollut tarvettakaan. Niissä ei täällä valinnanvaraa löydy. Erikoisemmat hankinnat remonttitarvikkeista tekstiileihin pitää siis etsiä ”naapurista” Kolarista ja Kittilästä, lähteä Rovaniemelle tai suunnata verkkokauppoihin.

Verkkokauppa toimii kyllä kiitettävästi, mutta satunnaisesti pakettiautomaatti voi olla liian täynnä, jolloin paketti ohjataan Kolariin ja hakuun tulee autolla ajettava (suuntaansa) puolen tunnin mutka. Suosinkin kotiovelle toimitettavaa pakettia, jos sellainen vaan on valittavissa.

Harrastusmahdollisuuksia on riittänyt, eikä aika ole käynyt pitkäksi. Ulkona harrastetaan täällä paljon (hiihto, laskettelu, lumikenkäily, suunnistus) ja tuntuukin, että välineitä löytyy paikallisilta joka lähtöön. Lisäksi kansalaisopisto on aktiivinen liikunnasta kädentaitoihin. Toki, jos olet tottunut johonkin erityiseen harrastukseen, mahdollisuudet saattavat jäädä kylällä sen osalta vajaiksi.

Ihmisiä lähellä ja kaukana

Paavon lisäksi näen muita ihmisiä harrastusten merkeissä. Kuten kerroinkin jo, käyn avannossa, paikallisessa lasten liikuntakerhossa avustamassa ja treenaamassa aikuisporukassa kerran viikossa. Tuntuu, että olen ”löytänyt paikkani” kyläyhteisössä ja minut on toivotettu tervetulleeksi. Nämä ovat tarjonneet arvokkaita sosiaalisia kontakteja.

Lisäksi pohjoiseen on kulkeutunut muutama matkalainen, jotka olen ottanut ilolla vastaan. On ollut mukavaa ja tärkeää, että ihmiset tulevat vierailulle ja viettävät aikaa kanssani. Olen päässyt kokemaan hienoja hetkiä – retkiä tunturissa ja niiden juurella. Erityiskiitos teille, jotka tulitte!

Muutaman kerran olen itsekin matkannut etelään ja siellä tavannut hyvin rajoitetusti, valikoituja ihmisiä, vallitsevasta tautitilanteesta johtuen. Aina on ollut yhtä ihana mennä käymään kotona ja nähdä tuttuja naamoja, seurata siskon taloprojektia ja päivittää kuulumisia perheen kanssa. On harmi, etten voi olla enemmän läsnä, mutta ehkä sekin korjautuu tulevaisuudessa.

Etelän visiitin jälkeen takaisin Lappiin paluu on kuitenkin aivan mahtavaa. Olen jo ehtinyt tottua rauhalliseen kyläelämään yhdessä Paavon kanssa.

No FOMO

Mites tuo Fear of missing out? Eipä ole tuntunut siltä, että mistään jäisin paitsi, oikeastaan päinvastoin. Lapissa rajoitukset ovat monesti olleet pienemmät kuin etelässä, joten olen täällä päässä saanut liikkua hyvinkin vapaasti – tilaakin on enemmän verrattuna töölöläisyksiöön. Tapahtumia ei ole etelässä juurikaan järjestetty, joista olisin voinut jäädä ulkopuolelle – festarit, suuremmat synttärit ja pikkujoulut ovat kaikki olleet pannassa jo vuoden verran.

Uskon, että FOMO saattaa iskeä siinä vaiheessa, kun tapahtumat alkavat rullata ja etenkin kauniiden kesäpäivien saapuessa, kun spontaanit tapaamiset lisääntyvät. Toki täältä on helpompi myös lähteä liikkeelle, jos koronatilanne helpottaa, nyt olen yrittänyt matkustaa mahdollisimman vähän.

Luonto naapurissa

Ylläksellä luonto on aina naapurissa ja se on minusta ihanaa. Luonto antaa hyvän syyn lähteä ulkoilemaan ja liikkumaan. Olen itse kävelijätyyppiä, joten patikointi ja lumikenkäily ovat tulleet tutuksi. Ehdin talven aikana hiihtää jopa (haha) neljä kertaa, joista kolme sisälsi hiihto-opetusta. Viimeinen hiihtolenkki oli 12 kilometrin sitkeä puurtaminen eli luultavasti pisin koskaan hiihtämäni lenkki.

Hiihdosta ei jäänyt traumaa, päinvastoin. Olen suunnitellut ostavani sukset itselleni ensikaudeksi. Mietinnässä on karvapohjaiset, jotta en joudu voitelemaan niitä, vaan voin suunnata spontaanisti ladulle, kun siltä tuntuu. Kateellisena olen katsellut ohikiitäviä hiihtäjiä kauniina päivinä. Mahtavaa liikuntaa, mahtavissa puitteissa.

On ihan uskomatonta, että työpäivän jälkeen voi kivuta tunturiin ja tuntea itsensä pieneksi sen rinteillä. Luonnon kauneus on mykistävä – rinteet, vesi, valo ja värit ovat kiehtovia. Luonto auttaa palautumaan työstä ja löytämään asioihin uusia näkökulmia. Luonto oli minulle tärkeää myös Helsingissä asuessa, mutta toki siellä se näyttäytyi eri tavalla.

Kuten olen jo aiemmin maininnut, vuodenaikoja todella tuntuu olevan kahdeksan ja ne vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Maisemaa on kiva katsella ihan vain ikkunastakin. Aina ei tarvitse jaksaa kiivetä tuntureille, koska niitä voi katsella myös ruudun takaa.

Etätyötä tuhannen kilometrin takaa

Sitten se tärkein eli jollain sitä ihmisen elääkin pitää. En ole paikallinen sarjayrittäjä, vaan palkka juoksee Valion leivissä ja virallinen toimipiste sijaitsee Helsingin pääkonttorilla. Voiko tämä yhtälö toimia? Kiitos kysymästä, toimii aivan mahtavasti. Onnekseni pystyn omassa työssäni suunnittelemaan tekemiseni varsin joustavasti ja hyödyntämään monipuolisesti yhteistyövälineitä.

Ei oikeastaan ole sellaisia tehtäviä, joita ei voisi etänä hoitaa. ”Aivotyöläisenä” tarvitsen työntekoon toimivan Internet-yhteyden ja tietokoneen. Meillä nettikin toimii valokuidulla – harvoin minä olen ollut se, jolla on tietokoneongelmia. Posti kulkee mallikkaasti tänne pohjoiseen ja kollegoita näkee TEAMS:in välityksellä.

Lisäksi, en ole ainoa, joka tekee töitä kotoa, vaan tekeväthän muutkin. Minulla nyt sattuu olemaan koti ja elämä Lapissa. Se, että olen täällä tuhannen kilometrin päässä ei muuta oikeastaan mitään – konttorille ei ole joka tapauksessa menemistä, se on sallittua tällä hetkellä vain kriittisten asioiden hoitamiseksi. En siis pode lainkaan huonoa omatuntoa nykyjärjestelystä, päinvastoin.

Aivan eristyksissä en ole ollut, vaan olen käynyt toimistolla pain kuukauden välein hoitamassa asioita. Suurimmaksi osaksi näitä tehtäviä olisi siis voinut hoitaa myös etänä, mutta välillä on kiva maadoittaa itsensä oman työpöydän ääreen ja käydä tarkastamassa postit sekä viestilaput työpöydältä. Jotkut palaverit ovat helpompia kasvokkain, jos niihin liittyy esimerkiksi käsinkosketeltavien tuotteiden ominaisuuksien arviointia, vaikka näitä meillä ei tällä hetkellä suositakaan, tautitilanteen vuoksi.

Sikäli kun tällaisia kasvokkain tapahtuvia palavereita tarvitaan, näen tämänkin vain suunnittelukysymyksenä. Mikä olisi sellainen palaveri, josta saisi tiedon samana tai edellisenä päivänä ja täytyisi tulla sen vuoksi toimistolle? En keksi ainuttakaan tilannetta. Nämä palaverit ovat ihan normaalisti aikataulutettavissa. Kaiken lisäksi lentäen kulkuyhteydet ovat täältä hyvät ja nopeat.

Työn ja vapaa-ajan tasapaino kunnossa

Töölöläisessä yksiössä (alkoviin tehdyssä makuuhuoneessa) töitä tehneenä, voin sanoa, että oma työhuone tunturimaisemalla tuntuu luksukselta. Täällä Lapissa työhuoneeni oli ensin asumamme talon alakerrassa, kunnes sain ylennyksen yläkertaan. Ylhäällä minulla on oma, sohvallinen työhuone, eikä huoneen läpi enää kuljeta, kuten alakerrassa. Minulla on palaveri- ja työrauha, ainakin suurimmaksi osaksi aikaa.

Yläkerrassa on myös vessa, joten voin hyvin viettää siellä työpäivää käyden vain lounaalla tai happihyppelyllä päivän aikana. Vähän kuin olisin oikeasti työpaikalla. Erillinen kerros myös takaa sen, että voin jättää työt työhuoneeseen päivän päätteeksi. Elämä Lapissa on antanut minulle paremmat edellytykset tehdä töitä kotoa. Helsingissä olisin vain unelmoinut omasta työhuoneesta.

Minulla on työpöytä ja työtuoli sekä mahdollisuus seisomatyöhön. Toimistossa ei ole sähköpöytää tai suurempaa näyttöä eikä erillistä näppäimistöä käytössä, mutta olen pärjännyt näillä hyvin. Näytön ja näppäimistön kyllä saisi työpaikan puolesta ottaa kotiin, mutta ajattelin, että voisi olla hyvä hankkia ne omaksi myös itselle. Etätyö tullee olemaan osa työelämää myös tulevaisuudessa, joten ei niistä haittaakaan ole, missä ikinä olenkaan.

Taisin jo ensimmäisessä postauksessani kirjoittaa tästä, mutta kotona työskennellessä on helpompi ottaa taukoja ja kävellä/liikkua keskellä päivää. On avoimempi mieli tehdä asioita toisin, kuin toimistolla. Olen jopa kokeillut ”kävelypalavereita”, joiden toteuttamiseen minulla oli ennen suuri kynnys. Säännöllisesti liikkuessa vireystila pysyy parempana ja kroppa saa aktivointia staattisen tietokonetyön vastapainoksi.

Jostakin syystä on myös helpompi pitää päivät lyhyempinä. Tämä saattaa johtua siitä, että töiden jälkeen riittää aina mielekästä tekemistä, jolloin irrottautuminen on helpompaa. Toisaalta myös siitä, että ei tarvitse tähdätä julkisiin kulkuneuvoihin – kerran kun olet kulkenut työpaikan suuntaan puoli tuntia, niin et halua, että matkustaminen vie suhteessa paljon työaikaa? Ajatuksessa ei ehkä ole järkeä, mutta minulle oli helppo jäädä toimistolle tekemään vielä yksi juttu.

Lomaakin olen tainnut pitää tämän kahdeksan kuukauden aikana enemmän kuin koskaan. Olen irroittautunut pitämään lomaa pidempiä ajanjaksoja kerrallaan ja useammin. Ehkä ensi kesänä saan pidettyä sen ensimmäisen (ja pitkään pohditun) neljän viikon kesäloman. Tiedän, että aika ei ainakaan kävisi pitkäksi.

Elämä Lapissa: Mitä seuraavaksi?

Väliaikainen ratkaisu vaihtui pitkäaikaisratkaisuksi ja tällä hetkellä asunnonosto on jäissä. Tosin erään rantasaunan ostamisesta uneksin puolitosissani edelleen. Otan päivän kerrallaan, annan itseni nauttia tunturikylästä ja sen tuomasta rauhallisesta elämäntavasta ilman ruuhkia, vähemmällä stressillä. Suoraan sanottuna, minulle korona on tuonut tähän mennessä enemmän hyvää kuin huonoa. Se on mahdollistanut monia asioita, joista aiemmin vain unelmoin.

Olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen siihen, miten asiat ovat. Elämä Lapissa sopii minulle. Ympäristö tarjoaa minulle tilaa kehittää itseäni kokonaisvaltaisesti. Saan harrastaa valokuvausta ja luonto tarjoaa minulle joka päivälle uutta kuvattavaa. Saan kokea uusia asioita ja kirjoittaa minua kiinnostavista asioista juttuja, joista toivottavasti joku muu hyötyy. Saan puuhastella sieluni kyllyydestä. Saan edelleen tehdä töitä, joista innostun.

Kerro mitä haluaisit kuulla elämästä Lapissa!

Kerro minulle, mikä jäi mietityttämään ja mikä sinua erityisesti kiinnostaa. Olen avoin kaikenlaisille kysymyksille ja voin avata omia tuntojani mielelläni joko blogipostauksen tai Instagramin välitykselle, riippuen mikä on niille soveltuvin paikka.