Eropakolainen

Eropakolainen
Eron takia muualle muuttanut henkilö.

Itse keksimäni määritelmä itselleni

Jouduin eropakolaiseksi erotessani ja muuttaessani pois Äkäslompolon kodista. Erot ovat aina haasteellisia, tunteellisia ja täynnä suuria mullistuksia, jo ilman paikkakunnalta muuttoakin. Parisuhdettamme jumpattiin useaan otteeseen ja hartaudella, mutta kyllä se silti kolahti. Pitkien keskustelujen ja pohdintojen jälkeen, en uskaltanut hankkia itselleni omaa paikkaa Äkäslompolosta ja niin minusta tuli eropakolainen.

En avaa suhdettamme tai eroon johtaneita syitä tuttuun tapaani sen enempää, mutta toivon Paavolle rauhaa ja rakkautta, kukin löytäköön oman onnensa. Valitettavasti meillä ei ollut edellytyksiä jatkaa yhdessä aloittamaamme matkaa. Hänelle kuuluu kiitos, että löysin Lappiin. Ennen en unelmoinut elämästä Lapissa, mutta nyt unelmoin.

Olette kyselleet minun kuulumisiani ja osaa monipaikkaisuuteni on saattanut ihmetyttää viime aikoina, joten tässä selitys asioiden tilasta, vähän pidemmän kaavan kautta.  

Maija sydän Äkäslompolo

Äkäslompolo juurtui syvälle sydämeeni ja juurruin itsekin sinne, joten minun olisi ollut luonnollista jäädä kylälle. Olin jo ehtinyt kasvattaa omaa tukiverkostoani samanhenkisten ihmisten kanssa puuhastellen. Paikat ja polut kävivät tutuiksi ja rakkaiksi, mutta vielä riitti uusiakin paikkoja seikkailtavaksi.

Äkäslompolo oli ihanteellinen sijainniltaan. Tunturien ja suon reunustama järvi oli minulle harrastamisen aarreaitta ja koin, että sain toteuttaa myös luovaa puoltani. Elämäni oli mielekästä.

Äkäslompolossa on kulttuuria ja vilkasta kylätoimintaa, ravintolat ja kahvilat kehittävät jatkuvasti tarjontaansa. Siellä sijaitsee mahtava Jounin kauppa ja alueella on hienot kesä- ja talvireitistöt. Kylä on hyvin elinvoimainen – ei mikään järkytys myöskään kaupunkilaiselle. Sieltä löytyi kaikki mitä minä tarvitsin hyvän elämän pohjaksi.

Elämää Äkäslompolon ulkopuolella

Minulla ei ollut etelässä omaa asuntoa, jonne palata. Helsingin kämppänihän olin antanut pois jo 2020 muuton yhteydessä, joten minulla ei ollut itsestään selvää vaihtoehtoa etelästä. Olin myös tottunut rentoon maalaiselämään, josta nautin suunnattomasti. Nyt kun piti miettiä Äkäslompolon ulkopuolelta, katseeni kiinnittyi Muonioon.

Muonio oli niin lähellä, mutta niin erilainen ja minulle vielä melko tuntematon. Uudet tunturit ja vedet, hieman villimpi sekä kenties vähemmän turistien kansoittama alue. Katselin lopulta kohteita myös kauempaa Lapista.

Etsin monista eri palveluista sekä ostettavaa että vuokrattavaa kohdetta, mutta koin, että minulla ei ollut tarpeeksi tietoa päätöksentekoon. Olen hyvin harkitsevainen ja yritän saada kaikelle varmuuden ennen päätöstä. Se on hyvin raskas tapa toimia, myös asuntoa etsiessä.

Eron hetkellä vaihtoehdot olivat rajalliset, en onnistunut löytämään mitään sopivaa suhteellisen lyhyessä ajassa. Aika kului ja muuttoa ei voinut pitkittää ikuisesti. Etätöiden loppuminenkin kupli taas ilmassa. Lopulta pakkasin tavarani, otin siskoni esittämän tarjouksen vastaan ja muutin Pohjois-Karjalaan hänen luokseen.

Eropakolainen muiden nurkissa

Matkani piti jatkua idästä pienen tuumaustauon jälkeen etelään, mutta viihdyinkin pidempään, kuin aluksi ajattelin. Kahden samanhenkisen siskon elämien yhteensovittaminen kävi mallikkaasti. Omat suunnitelmanikaan eivät olleet vielä selvät, koska etätyökeskustelu leijui ilmassa, mutta en ollut varma haluanko palata kaupunkiin.

Elän edelleen eropakolaisena, väliaikaisesti ”kodittomana” Pohjois-Karjalassa ja lähityöpäivinä asun vanhempieni luona etelässä. Saan olla onnellinen ja kiitollinen, että minulla on niin monta turvapaikkaa, jonne paeta ja palata. Myös muiden läheisten tuki on ollut korvaamatonta. Kiitos siitä.

Kyläelämää vol. 2

Oli hienoa olla niin tervetullut siskoni luo. Astuinkin ”valmiiseen elämään” siskoni kautta ja sosiaaliset piirit sekä paikalliset tavat tulivat nopeasti tutuiksi uudessa kylässä. Vaikka siskoni kanssa vietetty aika ja käydyt keskustelut olivat nekin kultaa, elämänmuutos oli kieltämättä suuren suuri.

Ihan rehellisesti sanottuna, olisin mieluummin viettänyt aikaa aluksi yksin ja pohtinut itsekseni asioita eron jälkeen. Kulkuyhteydet etelään olivat myös huonommat, jolloin minusta tuntui ajoittain saarretulta. Oli hyvin vaikeaa sopeutua uuteen arkeen, vaikka osin asiat olivat paljon paremmin kuin aiemmin.

Hetki siinä meni, kunnes tapani mukaan sopeuduin vallitsevaan tilanteeseen. Tätä kirjoittaessa voisin jopa sanoa olevani kotiutunut Pohjois-Karjalaan ja voisin kuvitella viettäväni siellä mielelläni pidempiäkin pätkiä, myös tulevaisuudessa.

Kaipuu tuntureille

Sopeutumiseen vaikutti myös ympäristön muutos. Etenkin alkuun kaipuu tuntureille oli kova, tutut juoksulenkit ja reittimahdollisuudet olivat nyt satojen kilometrien päässä. Uusiakin kyllä löytyi, mutta niiden ääreen oli usein pidempi matka. Omaa autoa tarvitsi paikasta toiseen siirtymiseen, vaikkakin kauppaan pääsi edelleen jalan. Tunturilomat lievittivät ikävää ja tunsin olevani hetken taas kotona.

Korkeat mäet ja karut maisemat tuntuvat olevan se minun juttu. Ajatus omasta paikasta tunturissa elää edelleen ja on jopa vahvistunut. Pitää mennä kauas, että voi nähdä lähelle. Ja pitää kiivetä korkealle, että voi nähdä kauas. Sitä Pohjois-Karjala on minulle antanut.

Omaa paikkaa etsimässä

Oma paikkakin on alkanut taas kuplimaan mielessä ja olen sallinut minulle unelmoinnin. Nyt pystyn jo sanomaan unelmani itselleni (ja siskolleni) ääneen. Minulla on aika hyvä kuva siitä, mikä olisi unelmieni täyttymys, mutta myös realistinen näkemys omista resursseistani. Yksin elävän pitää välillä tehdä kompromisseja matkalla määränpäähän.

En ole kuopannut ajatusta kaupunkikämpästä, ehei. Olen vaan asettanut itselleni asiat prioriteettijärjestykseen. Siskoni on auttanut tässä kysymällä ärsyttäviä kysymyksiä, joita en haluaisi pohtia ääneen (pääni sisällä kyllä pohdin kaikenlaista).

Kysyin myös itseltäni ”mitä tekisin, jos en pelkäisi” ja ”mitä minun sydämeni sanoo”? Se sanoo, että tee sitä mikä sinut tekee onnelliseksi. Kirmaile tuntureilla ja ihmettele erämaata. Elä keskellä taikaa, nyt kun vielä pystyt. Älä ajattele, mitä sinun oletetaan tekevän, vaan mitä itse haluat tehdä.

Tuntuu siltä, että Lappi kutsuu, ainakin hetkeksi aikaa. Niinpä olen päättänyt, että lyhytaikaisesti vuokralla asuminen voi olla myös vaihtoehto etsiessäni loppusijoituspaikkaani. Ja Äkäslompolo voi olla vaihtoehto, jos missään muualla en viihdy. Tärkeintä, että löydän juuri minulle sopivan paikan.

Tulevaisuus pohjoisessa ja etelässä

Uskon, että monipaikkaisuuteni on rikkaus ja parantaa elämänlaatuani. Se antaa minulle mahdollisuuden toteuttaa itseäni. Toivon, että töissä jatkuu nykyisenkaltainen, salliva toimintamalli. Toisin kuin suurin osa kollegoistani, olen lapseton sinkku, mikä sallii joustavan työtavan ja liikkuvan elämäntyylin. Toki lähityö vaatii enemmän suunnittelua, mutta minulla on hyvät edellytykset saada tämä toimimaan. Nyt jos koskaan on se hetki, kun pitää elää itselle.

Parasta on, että etelässä minulla on aina oma paikka ja turvaverkko. Siellä minulla ei ole kiire mihinkään, ei myöskään asuntokaupoille. Hakuvahti on kyllä viriteltynä siltä varalta, että joku erityinen asumus sattuu silmiin. Sitä odotellessa.

Kohti kotia – ei enää eropakolainen?

Vuoden tärkein tavoitteeni on siis oma paikka. Aion kevään aikana edistää tätä roimasti, sillä myös siskoni on ”ostohousut jalassa” eli en tiedä kauanko mahdun majoittumaan hänen nurkkiinsa. 😉 Oikeasti päällimmäisenä syynä tässä on tietenkin kaipuu kotiin. Olisipa ihanaa saada oma asunto, josta voisi rakentaa kotia itselle. Etten olisi enää eropakolainen.

Hyppää matkaan!

Ajattelin avata lisää näitä asumiskuvioita somekanavissa (Insta, Youtube, blogi) sitä mukaa, kun asiat lähtevät kehittymään, jotta pääset mukaan matkalle. Somen voima on siinä, ettei tarvitse tuntea olevansa yksinäinen vaikka olisi yksin. Kiitos tuesta jo nyt! Saa mielellään myös antaa palautetta ja kysyä, jos joku tietty asia kiinnostaa enemmän!  

Katso myös unelmakarttani, jos asumiskuvioiden lisäksi muut tämän vuoden tavoitteeni kiinnostavat.